Haussa kuudes voitto putkeen ja sarjakärkenä pysyminen
Lukko lähtee iltaan sarjakärkenä, eilisellä kierroksella sekä SaiPa että Ilves hävisivät omat ottelunsa, joten sinikeltaiset pitivät paikkansa sarjan piikkipaikalla.
Lukko ja Jukurit kohtaavat tänään kolmatta kertaa. Voitot ovat 1–1 ja pisteet Lukolle 4–2. Ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Mikkelissä lokakuun puolivälissä ja silloin mikkeliläiset nappasivat kaksi pistettä rankkarikisan jälkeen. Marraskuun 16. päivänä pelattiin Raumalla, jolloin isännät pitivät maalin puhtaana ja pitivät pisteet Kivikylän Areenalla lukemin 4–0.
Taproomin ovet aukeavat klo 15:30
Lukko Taproom avaa ovet klo 15:30 kiekkokansalle. Kovimpien spekulointien lisäksi Taproomissa ohjelmassa on avausmaaliveikkausta, livemusiikkia, pelipaitahuutokauppaa ja hikihaastattelu. Taproomissa on Happy Hour heti ovien aukeamisesta klo 16:30 asti. Lisäksi Taproomissa kuumimmat jälkipelit. Livemusiikista tänään vastaa Duo Ikänäkö!
Muut Kivikylän Areenan ovet aukeavat klo 16:00.
Otteluisäntänä toimii M Room, joka tuo ylätorille oman pisteensä, jossa voit käydä trimmaamassa niin nenä- kuin korvakarvatkin ilmaiseksi. Lisäksi kaikkien asiakkaiden kesken on luvassa arvonta – tervetuloa!
Enää alle kuukausi Talviklassikkoon!
Ei enää kauaa, niin on aika Satakunnan Talviklassikolle – koko talven uniikein, ainutlaatuisin ja ikimuistoisin tapahtuma järjestetään Porin Tekojääradalla tammikuussa 24. ja 25.1.
Otteluennakossa Éric Gélinas
Tulikuuma Karson Kuhlman jo 12 ottelun pisteputkessa
Joulukuussa kuukauden pelaajaksi valittu Karson Kuhlman on jatkanut huippuvireistä talvikauttaan. Joulukuussa jokaisessa pelissä pisteillä ollut Kuhlman on jatkanut pistetehtailuaan ja on nyt 12 ottelun pisteputkessa. Näissä 12 ottelussa "Kuhly" on tehnyt 16 pistettä.
Lukko aloitti tämän viikon keskiviikkona Lahdessa ja toi sieltä tuliaisina kolme pistettä 2–5-voiton turvin. Tämän voiton avulla sinikeltaiset nousivat Liigan kärkeen ja pitää piikkipaikkaa myös tällä hetkellä. Kärki on todella tasainen; HIFK, Ilves ja SaiPa ovat vain pisteen perässä.
Lukko lähtee lauantai-illan kamppailuun miltei samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona Lahdessa. Ainoana muutoksena aloittava maalivahti vaihtuu – maalia tänään vartio John Lethemon.
Lukon kokoonpano
Voittoputki kääntynyt tappiokierteeseen
Joulukuun puolivälin jälkeen Jukurit nappasit neljä voittoa putkeen, mutta nyt tuloskunto on kääntynyt tappiolliseksi; mikkeliläiset ovat hävinneet neljä viimeistä otteluaan. Tällä viikolla Jukurit ovat pelanneet kaksi ottelua; ensin KalPan vieraana Kuopiossa ja eilen kotona Jukurit kohtasi JYP:in.
Sarjataulukossa Jukurit on viimeisenä, mutta sai tällä viikolla iloisiakin uutisia, kun pitkään sivussa ollut Max Ellis palasi kokoonpanoon.
Jukureiden kultakypärää kantaa Peter Abbandonato. AHL:stä Mikkeliin saapunut Abbandonato on tehnyt 37 otteluun 11 maalia ja syöttänyt 20 osumaa. Pistekärjen kintereillä on Lukostakin tuttu Jesper Piitulainen 26 pisteellä ja nuorten MM-kisoissa hopeaa voittamassa ollut Topias Hynninen 25 pisteellä.
Aikaisemmissa Lukon ja Jukureiden kohtaamisissa mikkeliläisten maalilla on aloittanut Lukko-kasvatti Matthieu Herpin, mutta tänään Herpin on luukulla ja Markus Ruusu aloittaa tolppien välissä.
Jukurien kokoonpano
Jukurit: Tulleet ja lähteneet pelaajat:
+ Eetu Anttila / mv (TPS) |
– Sander Vold Engebråten / p (Karlskoga SWE-2) – Hannes Häkkilä / p (IPK FIN-2) – Oliver Larsen / p (KalPa) – Linus Nässen / p (Timrå SWE) – Konsta Helenius / kh (Tappara > Buffalo NHL) – Jarkko Immonen / kh (lopettaa) – Michal Kovarcik / kh (Kärpät) – Ottoville Leppänen / kh (K-Espoo) – Otto Mäkinen / kh (JYP) – Oskars Batna / lh (Mountfield CZE) – Niko Huuhtanen / lh (Tampa Bay NHL) – Pekka Jormakka / lh (JYP) – Ondrej Kovarcik / lh (Ceske Budejovice CZE) – Daniel Mäkiaho / lh (HIFK) – Patrik Puistola / lh (Örebro SWE) – Samuel Salonen / lh (Jokerit FIN-2) – Isaac Johnson / lh |