Nokia Arenalla nähtiin tasainen vääntö, jossa molemmilla oli hetkensä
Lukon viikon toinen ottelu ja kauden toinen vierasmatsi pelattiin lauantai-iltana Tampereella. Kotijoukkue Ilves oli aivan ottelun alkua lukuunottamatta kaksi erää kuskin paikalla, kunnes kolmannessa erässä Lukko määräsi pääosin tahtia. Hyvä kolmas erä ei kuitenkaan tänään riittänyt pisteille.
Alku meni Lukolle, loppuerä kotijoukkueelle
Lukko tuli hyvin ottelun alkuun ja terävä alku palkittiin heti ylivoimalla, kun Ilveksen Joonas Nättinen lähti istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä. Ylivoimalla onnistumista ei kuitenkaan tullut ja ottelu jatkui tasaisissa merkeissä.
Kotijoukkueelle ensimmäinen parempi paikka aukeni noin kuuden minuutin kohdalla, kun Adam Najman pelasi kiekon maalin eteen vapaaksi jääneelle Ondrej Kosille. Tilanteessa pidemmän korren veti kuitenkin Lukon tolppien välissä pelannut John Lethemon.
Lukko sai kiekon kertaalleen maalin katolle, mutta tätä lähemmäksi sinikeltaiset eivät päässeet. Erän edetessä lähemmäksi loppua, sai Ilves enemmän otetta ottelusta. Illan avausmaali nähtiin puolitoista minuuttia ennen summeria; Ilveksen tuorein hankinta Simon Johansson pääsi sutimaan irtokiekon verkkoon.
Ilves jatkoi hallintaa
Jos ensimmäisessä erässä Ilves lopetti kuskin paikalta, jatkoi se siinä myös toisen erän alussa. Heti alkuun Ilveksen ykköskenttä sai pelin sinikeltaisten päätyyn. Parhaalle paikalle pääsi Jens Lööke, jonka Lethemon kuitenkin nollasi.
Erän alun jälkeen myös Lukko sai kiekkoa hyökkäysalueelle ja varsinkin neloskenttä Ikonen–Kainulainen–Ylitalo oli erittäin energisesti liikkeellä ja pystyi pitämään kiekkoa hyökkäyspäädyssä. Pyöritykset eivät kuitenkaan jalostuneet kunnon maalipaikoille.
Lukko pääsi yrittämään tasoitusta myös ylivoimalla, kun Daniel Gazda joutui rikkomaan Ylitaloa, Tulostaululle ei kuitenkaan päästy.
Isännät kasvattivat johtoaan, kun reilut kolme minuuttia oli toista erää jäljellä; Ilves pääsi riistämään kiekon hyökkäyspäässä ja pelasi parilla syötöllä kiekon viivaan puolustaja Niklas Frimanille, joka pääsi laukomaan kovaa suoraan syötöstä kiekon maaliin.
Lukko nousi kuskin paikalle
Jos kaksi ensimmäistä erää meni enimmäkseen Ilveksen hallitessa, niin kolmannessa erässä kuski oli vaihtunut. Sinikeltaiset tulivat heti alusta alkaen hyvällä jalalla ja painoivat väkisin pelin Ilves-päätyyn.
Ensimmäisenä lähimmäksi maalia pääsi Lenni Hämäläinen, joka yritti yllättää Ilves-vahti Jakub Malekin vanhanaikaisella.
Lukko jatkoi hyvää painettaan ja Ilves joutui puolustamaan ja tyytymään pitkiin kiekkoihin. Paine kuitenkin kasvoi riittävästi ja lopulta Malekin selän takana verkko heilui, ja kunnolla heiluikin; Patrick Khodorenko pääsi laukomaan sydämensä kyllyydestä keskikaistalta kiekon verkkoon. Maaliin hyvän esityön tarjoili Alex Peters.
Maalin jälkeen sinikeltaiset jatkoivat hyvää painettaan, mutta kylmä suihku odotti ajassa 58:08. Erän loppuvaiheilla ensimmäisiä hyökkäyksiä rakentelemaan päässyt kotijoukkue siirtyi 3–1-johtoon Najmanin maalilla. Maaliin syötöille pääsivät Lööke ja jokaisessa Ilveksen maalissa mukana ollut Eemeli Suomi.
Ilveksen kolmannen maalin jälkeen Lukolle aukesi vielä paikka ylivoimalla. Ville Meskanen joutui rikkomaan ja samassa ajassa Lukko käytti myös aikalisän. Aikalisällä saatiin sopivat kuviot sovittua ja Linus Nyman iski ylivoimalla ilman maalivahti sinikeltaiset vielä maalin päähän.
Nymanin maalin jälkeen kelloon jäi 26 sekuntia, jonka aikana ei lisäosumia nähty ja pisteet jäivät Tampereelle lukemin 3–2.
Ilves–Lukko 3–2 (1–0, 1–0, 1–2)
Illan maalit
18:30 1–0 Simon Johansson (Parikka, Suomi)
36:32 2–0 Niklas Friman (Lööke, Suomi)
48:40 2–1 Patrick Khodorenko (Peters)
58:08 3–1 Adam Najman (Lööke, Suomi)
59:34 3–2 YV IM Linus Nyman (Stenqvist, Khodorenko)
Maalivahtitilastot
John Lethemon, Lukko
22 (8+8+5=22) torjuntaa, Torjunta% 88,00
Jakub Malek, Ilves
24 (7+3+14=24) torjuntaa, Torjunta% 92,31
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 6993
Lehdistötilaisuus
Maalikooste