Tehokas lauantai-ilta
Yli 4000 silmäparia todisti lauantai-illan maalitehtailua Kivikylän Areenalla.
Lukolta vahva avauserä
Lukko aloitti lauantain ottelun vahvasti. Kova paine tuotti Kärpille hankaluuksia ja ajassa 5:16 Martin Jandus joutui rikkomaan ja saa ottelun ensimmäisen jäähyn vastustajan mailan kiinnipitämisestä. Ylivoimalla Lukko loi muutaman hyvän tilanteen, joista lähimmäksi pääsi Ponthus Westerholm maalin kulmalta. Myös kultakypärä Jami Krannila pääsi kokeilemaan suoraan syötöstä, mutta Karhunen oli tässäkin esteenä. Ensimmäinen erä jatkui Lukon hallinnassa ja eniten paikkoja loivat Saarelan ja Krannilan kentälliset. Kärpät saivat erän viime minuuteilla hieman pelistä kiinni ja loivat muutamia maalipaikkoja, mutta vaarallisia paikkoja näistä ei syntynyt.
Ensimmäisen erän torjunnat: Lebedeff 5, Karhunen 16.
Värikäs toinen erä - johtoon, tasoihin, johtoon
Kärpät saa erän alkuun hyvän paikan, kun Ben Tardif ampuu hyvältä maalisektorilta, mutta ampuu kiekon yli maalin. Hieman tämän jälkeen Lukon kolmoskenttä saa pyörityksen Kärppien alueelle ja Lenni Hämäläisen vahvan karvauspelaamisen sekä kiekossapysymisen johdolla Lukko taiteilee ottelun avausmaalin ajassa 21:59. Anton Olsson ampuu kiekon tarkasti etuyläkulmaan ja tekee Lukko-uran avausmaalin, syöttäjiksi Pathrik Westerholm ja Lenni Hämäläinen.
Ensimmäisestä maalista ehtii kulua vajaa 9 minuuttia, kun Lukko vie ottelun lukemiin 2-0. Omassa päässä kiekon riistänyt Karson Kuhlman lähettää korkean pystysyötön, johon kiituri Steven Jandric ehtii. Jandric karkaa läpiajoon ja vie kiekon Karhusen längeistä sisään.
Kärpät ei luovuta. Lukko joutuu kahden miehen alivoimalle ajassa 32:07, kun Steven Jandric ja Jami Krannila ottavat samaan aikaan 2 minuutin jäähyn. Lukko taistelee alivoimalla urheasti, mutta kun jäähyjä on jäljellä enää 5 sekuntia Kärppien Austin Rueschhoff kaventaa ottelun lukemiin 2-1. Kärpät saa tästä hieman momentumia itselleen ja tasoittaa ottelun ajassa 36:54 Patrik Virran maalilla.
Lukko saa erän loppuun pukukoppimaalin, kun Ponthus Westerholm lähettää kiekon kohti takatolppaa ja kauden alussa maaleja tehtaillut puolustaja Niclas Almari lyö takatolpalta Lukon takaisin johtoon. Maali syntyi ajassa 39:46.
Toisen erän torjunnat: Lebedeff 12, Karhunen 6
Viimeinen erä Lukon hallintaa
Kolmanteen erään Lukko saapui pirteästi ja tehtaili itsensä kahden maalin johtoon, kun Steven Jandric laittaa kiekon reppuun ajassa 44:43.
Lukko pääsee illan toiselle ylivoimalle ajassa 46:30. Toinen ylivoima tuo tulosta ja Karson Kuhlman vie sinikeltaiset jo 5-2 johtoon hienolla yksilösuorituksella.
Kärpät sai vielä kavennuksen aikaiseksi ajassa 55:09, kun Kärppien kultakypärä Reid Gardiner iskee kiekon Lebedeffin selän taakse. Kärppien kiri ei tuota tulosta ja Lukko ottaa kauden toisen kolmen pisteen voiton.
Lukko–Kärpät 6–3 VL. (0–0, 3–2, 3–1)
Illan maalit
21:59 1–0 Anton Olsson (Pa. Westerholm, Hämäläinen)
30:41 2–0 Steven Jandric (Kuhlman, Stenqvist)
34:02 2–1 Austin Rueschhoff (Kovarcik,Turunen) YV2
36:54 2–2 Patrik Virta (Turunen, Hermonen)
39:45 3–2 Niclas Almari (Po. Westerholm, Hämäläinen)
44:43 4–2 Steven Jandric (Kuhlman, Stenqvist)
47:04 5–2 Karson Kuhlman (Jandric, Viitasalo) YV - SR
55:09 5–3 Reid Gardiner (Tardif, Kovarcik)
59:33 5–2 Pathrik Westerholm TM
Maalivahtitilastot
Daniel Lebedeff, Lukko
30 (5 + 12 + 13 = 30) torjuntaa, Torjunta% 90,91
Tomi Karhunen, Kärpät
30 (16 + 6 + 8 = 30) torjuntaa, Torjunta% 85,71
Kaikki ottelun tilastot tästä.
Yleisömäärä: 4038