Rauman Lukon A-nuoret voittivat lauantaina kotonaan Vaasan Sportin jatkoajalla maalein 4-3 ja. (1-1, 1-2, 1-0, 1-0).
Sport aloitti maalinteon reilun 12 minuutin pelin jälkeen ja Lukko nousi tasoihin reilut kaksi minuuttia myöhemmin Rasmus Smedbergin ylivoimaosumalla.
Toisen erän alkupuoliskolla raumalaiset siirtyivät ottelussa ainoan kerran johtoasemaan, Juho Mäkelän viimeistelemällä maalilla. Sport kuitenkin kuittasi ja meni ohi erän jälkimmäisellä puoliskolla.
Kolmannessa erässä, ajassa 55.32 Lukon avausmaalin viimeistellyt Smedberg löi ottelun vielä tasoihin ja ratkaisua haettiin jatkoajalta.
Lukko kuittasi lisäpisteen vain 48 sekuntia ennen jatkojen päätöstä, kun Aleksi Saarinen laukoi kiekon häkkiin Aleksi Vallan ja Tuomas Koskisen syötöstä.
Perjantaina Liiga-miehistön luukkuvahtina toiminut Antti Karjalainen torjui ottelussa yhteensä 26 kertaa, kun taas Sportin Jean Auren ehti kiekon eteen 21 kertaa.
- Tiesimme etukäteen, ettei tule olemaan helppo lauantai-iltapäivä, Sportilla on todella hyvin puolustava joukkue. Ja itse asiassa peli oli juuri sitä mitä osasimme odottaakin. Itse pelaaminen ei ollut kovinkaan kaunista, mutta oli hienoa katsoa miten jätkät jaksoivat puskea ja halusivat voittaa, Lukon päävalmentaja Timo Saarikoski kiitteli suojattejaan.
Lukon peli alkoi yskähdellen, mutta usko omaan tekemiseen säilyi loppuun asti. Saarikoski myönsikin, että pelin edetessä joukkue saikin juonesta kiinni.
- Tänään saimme koneita käyntiin mitä pidemmälle peli eteni. Hienoa, että nousimme viimeisen erän ja jatkoajan kautta voittoon, Saarikoski sanoi.
Lukon A-nuoret pelaavat seuraavan kerran tulevana keskiviikkona 8.10., kun Raumalle vieraaksi saapuu TPS.
Ottelu alkaa Kivikylän Areenalla klo 18.30, tervetuloa.