Rauman Lukko vahvistaa maalivahtiosastoaan suomalaisvahti Christopher Gibsonilla. Gibson on tehnyt Lukon kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
30-vuotias, Karkkilassa syntynyt maalivahti on Espoon Jäähongan kasvatteja ja lähti jo nuorena pelaamaan Kanadaan juniorisarjoja, siitä lähtien mies on pelannut Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2011 NHL-varauksen saaneella miehellä pituutta on 188 senttiä ja painoa 98 kiloa.
Gibsonilta löytyy tilastoista yhteensä 16 NHL-ottelua New York Islandersin ja Tampa Bay Lightningin riveistä. Kaudella 20–21 mies pääsi nostamaan Stanley Cup -pokaalia kolmosmaalivahdin roolissa Tampa Bayn mukana. Suurimman osan ammattilaisurastaan Christopher on viettänyt AHL:ssä, viimeisin seura hänellä on Seattle Krakenin AHL-joukkue, Coachella Valley Firebirds.
– Neuvottelut Lukon kanssa sujuivat hyvin, olen tulossa positiivisella mielellä Raumalle ja haluan olla auttamassa joukkuetta niin paljon kuin pystyn. En ota tätä tilaisuutta mitenkään itsestäänselvyytenä ja tulen tekemään paljon töitä joukkuekavereideni kanssa tuodakseni menestystä Lukolle. Nykyisessä joukkueessa ei ole tuttuja pelikavereita, mutta muutamaa vastaan olen pelannut AHL:ssä. Lisäksi sain tietää vanhalta joukkuekaveriltani, että Rauma on upea jääkiekkokaupunki ja joukkue on kilpailukykyinen, Gibson kommentoi.
"Gibin" uratilastot voit käysä katsomassa tästä.
Viidentoista kauden Pohjois-Amerikan kierros päätökseen
Gibsonin pitkä kierros rapakon takana tulee päätökseen ja hän saapuu nyt ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan Suomeen ja Eurooppaan pelaamaan. Edellisen kerran hän on pelannut Suomessa kaudella 2007–08, edustaen Bluesin U16-joukkuetta.
– Nuorena poikana kävin katsomassa Liigaa, joten nyt on kiva tulla takaisin Suomeen pelaamaan. Isompi kaukalo on varmasti isoin asia, johon pitää totutella. Lisäksi olen kuullut, että Liigassa peli on taktisempaa kuin Pohjois-Amerikassa, jossa peli on aika suoraviivaista, Gibson jatkaa.
Lukon maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio oli seurannut Gibsonia jo aikaisemminkin ja tiesi millainen veskari on kyseessä. Nyt ajoitukset osuivat kohdilleen ja mies saadaan sinikeltaisten maalille.
– ”Gibi” on isokokoinen maalivahti, ei ainoastaan pitkä, mutta myös harteikas. Yli kymmenen vuotta eri ammattilaissarjoissa kertoo, että kyseessä on kokenut maalivahti. Torjuntatyyliltään hän on rauhallinen ja hyvin peittävä, kuvailee Vuorio.
– Tilanne Gibsonin kanssa eteni nopeasti ja uskon, että hän on meille hyvä valinta tähän kohtaan. Hänen nimensä oli meille tuttu entuudestaan ja pyörinyt vaihtoehdoissa jo aikaisemminkin. Nyt Christopher ja ”Lebe” tulevat muodostamaan hyvän tandemin loppukaudeksi, Vuorio jatkaa.
Samuel Harvey vaihtaa maisemaa
Sopimus Gibsonin kanssa mahdollisti muutokset maalivahtiosastolla. Nyt vahvistunut maalivahtiosasto on sellainen, jolla Lukko näkee mahdollisuuden menestyä paremmin. Osaltaan ajoitukset osuivat myös kohdilleen Samuel Harveyn intressien kanssa ja lähdön osasyynä ovat perheasiat. Kanadalaismaalivahdille on tärkeää, että koko perhe on onnellinen.
– Olen erittäin onnekas, että sain pelata Lukossa. Joskus elämällä on muita suunnitelmia sinua varten ja täytyy vain luottaa prosessiin. Minulle jäi paljon muistoja, joita tulen tulevaisuudessa muistelemaan lämmöllä. Haluan kiittää joukkuekavereitani, organisaatiota ja faneja siitä, että he tekivät ajastani täällä erityisen. Kiitos!, Harvey kommentoi aikaansa Lukossa.
”Sam” on viimeisen kerran kokoonpanossa tapaninpäivänä Sportia vastaan.
Tervetuloa sinikeltaisiin ”Gibi” ja isot kiitokset Samuelille hienosta ajasta Lukossa ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!