Lukko on käyttänyt hyökkääjä Harri Kainulaisen option, minkä johdosta kovasta laukauksestaan tunnettu sentteri edustaa ensi kaudellakin sinikeltaisia. Kainulaisen kummiyrityksenä jatkaa ensi kaudellakin Topteam IT.
Päättyneellä kaudella "Höylä" iski runkosarjan 50 ottelussaan tehot 8+8 ja playoffseissa seitsemään peliin maalin ja kolme syöttöpinnaa. CHL:ssä hän teki kaksi maalia kahdeksaan otteluun. Kainulaisen nousujohteinen kausi antoikin Lukon urheilujohdolle selvät perusteet pitää mies Raumalla.
- Kainulaisessa kiinnostaa hänen potentiaalinsa, etenkin maalinteon potentiaali. Siinä on vielä paljon varaa kehittyä. Tiedän, että parasta Kainulaista ei olla vielä Liigassa nähty. Tammi-helmikuun aikana nähtiin selkeästi hänen parastaan tähän asti ja tavoite onkin, että läpi ensi kauden taso pysyisi vähintään yhtä korkealla. Kainulaisella on yksi joukkueen kovimmista vedoista: kova lämäri ja kova rannelaukaus, joita pitää hyödyntää enemmän ensi kaudella, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi.
Kainulaiselle itselleen jäi nälkää näyttää sinikeltaiselle yhteisölle, mihin hänellä ja koko joukkueella on mahdollisuudet. Lukon kausi alkoi yskähdellen ja päättyi turhan aikaisessa vaiheessa, joten odotukset ensi kaudesta ovat luonnollisesti korkeammalla.
- Odotin itseltäni enemmän kauden alussa, että olisin voinut auttaa joukkuetta enemmän. Ei ollut ihan itseluottamus kohdillaan enkä saanut tuotua parasta pöytään. Koronakin tuli kahteen otteeseen sairastettua kaudella. Oli kuitenkin kauden mittaan hienoja kokemuksia joukkueen kanssa: päästiin pelaamaan kovia pelejä CHL:ssä Euroopan huippuseuroja vastaan, mikä oli minulle uutta. Liigassakin lähti sitten rullaamaan tahmean alun jälkeen, mutta kauden päättyminen neljännesfinaaleihin oli tietysti pettymys, Kainulainen sanoo.
- Kova nälkä jäi tästä kaudesta. Sitä halutaan lähteä parantamaan ja jokapäiväisen arjen hallilla täytyy olla laadukasta. Hyvillä mielillä puen taas lehväspaidan ylle ensi kaudella ja meillä on hyvät saumat menestyä ensi kaudella. Tänä vuonna jäi vähän vajaaksi, joten nyt ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin. Hienot puitteet Lukko on tarjonnut urheilemiseen, enkä tiedä, mitä enempää pystyisi tarjoamaankaan. Lukko on huippuorganisaatio, jossa kaikki puitteet on kunnossa.