Rauman Lukon kapteeni Janne Niskala saavutti perjantaina Lahdessa pelatussa Pelicans-Lukko -ottelussa komean rajapyykin, sillä 36-vuotias puolustaja pelasi Liiga-uransa 400. ottelun.
- Arvostan sitä, että olen pystynyt pelaamaan näin monta ottelua ja saanut pelata ne kaikki Raumalla, sillä on minulle iso arvo. Muistan hyvin sen ensimmäisen kerran, kun pääsin vetämään Lukon paidan ylleni, eikä innostus ole siitä mihinkään vuosien varrella muuttunut, Niskala sanoo.
Vuoden 2011 maailmanmestari on edustanut Liigassa vain kasvattajaseuraansa Lukkoa ja kerännyt tähän mennessä pelaamassaan 400 ottelussa tehopisteet 79+100=179. Niskala on pelannut urallaan kotimaan pääsarjan lisäksi muun muassa Pohjois-Amerikassa NHL:ssä ja AHL:ssä sekä Euroopan huippuliigoissa KHL:ssä, Ruotsin SHL:ssä ja Sveitsin NLA:ssa.
- Rakkaus jääkiekkoa kohtaan on säilynyt samanlaisena pikkupojasta tähän päivään. Nautin päivittäisestä työnteosta ja saan siitä voimaa. Toivon, että pystyisin pelaamaan terveenä tulevaisuudessakin.
- Oma vaatimustasoni on korkealla, haluan pelata hyvällä tasolla ja kyetä auttamaan sitä kautta joukkuetta. Voittamiset ja onnistumiset ovat iso osa tätä touhua.
Niskala palkitaan saavutuksestaan lauantaina 18.11. ennen klo 17.00 alkavaa Lukko-TPS -ottelua.
Katso Janne Niskalan uratilastot Eliteprospects.comissa.