Rauman Lukko on kiinnittänyt puolustukseensa Juuso Riikolan. 24-vuotias Riikola siirtyy Raumalle 1+1 vuotisella sopimuksella.
Viime joulukuussa A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Riikola oli juuri mukana Suomen MM-leirityksen ensimmäisillä viikoilla.
- Kyseessä on maajoukkueeseen murtautunut, parhaassa iässä oleva pelaaja, jonka kehityskaari näyttää edelleen vahvasti ylöspäin. Hän on yksi sarjan parhaimpia puolustajia nyt ja tulevaisuudessa. Uskon, että hänen tavoitteensa on vakiinnuttaa paikkansa A-maajoukkueessa, ja toivottavasti pystymme auttamaan häntä siinä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Juuson Lukon paitaan, päävalmentaja Pekka Virta sanoo.
Riikolan vahvuuksia ovat liike ja monipuolisuus. Hän pystyy pelaamaan kaikilla pelin osa-alueilla.
- Suuntaan positiivisin ja odottavaisin fiiliksin Raumalle. KalPassa sain pelata isossa roolissa ja sain paljon vastuuta. Tulin siihen tulokseen, että nyt on oikea aika hakea uusia haasteita ja valitsin Lukon. Menestyminen kiinnostaa ja Lukko tarjoaa siihen mielestäni hyvän mahdollisuuden, Riikola kertoo.
184-senttinen ja 86-kiloinen vasemmalta laukova Riikola on SaiPan kasvatti, mutta hän on pelannut Kuopiossa jo vuodesta 2009 alkaen. Viimeisen kuuden liigakauden aikana hän on pelannut yhteensä 283 runkosarjaottelua tehopistein 26+63=89. Playoffseissa mies on esiintynyt 31 ottelussa tehoin 2+8=10.
Riikola on toiminut viimeisen kolmen kauden ajan KalPan varakapteenina. Riikolalla ja Pekka Virralla on yhteistä historiaa, sillä Virta valmensi Riikolaa Kuopiossa kausina 2014-17.
- Juuso on nuori pelaaja, mutta hän johtaa joukkuetta esimerkillä. Hän pystyy varmasti auttamaan joukkuekavereitaan paremmaksi omalla panoksellaan, jäällä ja jään ulkopuolella. Juusolla oli paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta hän halusi tulla juuri Raumalle. Hän haluaa olla mukana tässä meidän tarinassamme ja Lukon tulevaisuuden menestyksessä, Virta toteaa.
- Tunnen Pekan ja hän tuntee minut. Pekalla on ollut iso rooli minun kehityksessäni. Kyllä valmentajalla oli oma osansa kun valintaa tein, Riikola paljastaa.
Seuran valinnassa vaikutti varmasti osittain myös sukulaissuhteet. Juuso Riikolan isoveli Simo-Pekka on edustanut Lukkoa jo kahden kauden ajan. Veljekset ovat pelanneet junioriaikoina yhdessä, mutta Liiga-kentillä he ovat olleet samaan aikaan kentällä vain vastustajina.
- On se varmasti tietyllä tapaa oma kokemuksensa pelata Liigaa samassa joukkueessa veljen kanssa. Tiedä vaikka pääsisimme jossain kohtaa pelaamaan samassa puolustajaparissa. Ainakin me tunnemme toisemme hyvin.
Katso Juuso Riikolan uratilastot Eliteprospects.comista tästä.