Lukko jatkaa vieraskiertuettaan Vaasan Sportin vieraana perjantaina. Kotijoukkue Sport voitti kauden avauspelissään kotikentällä Pelicansin, mutta sen jälkeen saldona on kolme tappiota. Toki näistä HIFK:ia ja TPS:aa vastaan vasta jatkoajalla. Harjoituskaudella joukkueet kohtasivat kahdesti ja niissä Lukko vei voitot niin Vaasassa kuin Raumalla.
Viime pelikierroksella Lukko avasi voittotilinsä kaataen Tapparan 3-4 lukemin. Ottelussa oli huomattavaa muun muassa nuoren Lassi Lehtisen hyvä peli maalilla ja 17-vuotiaan Ville Heinolan ensimmäinen liigapeli. Nuorista pelaajista Linus Nyman teki ensimmäisen liigamaalinsa. Koko joukkueen pelaaminen oli tasapainoissa ja onnistujia löytyi laajalta rintamalta. Siinä mielessä lähtökohdat otteluun ovat hyvät.
17-vuotias Heinola pelasi ennakkoluulottomasti ja keräsikin pelin jälkeen kehuja.
- Peli tuntui erittäin hienolta ja oli mahtava fiilis päästä pelaamaan ensimmäinen liigapeli. Henkilökohtaisestikin olen omaan peliini tyytyväinen, mutta tottakai siinä on vielä paljon juttuja mitä pitää parantaa, Heinola veistelee.
- Hyvä alku kuitenkin ja tästä on hyvä jatkaa.
Lukolla on kova kilpailutilanne puolustuksessa, varsinkin kun Simo-Pekka Riikolakin on vielä tulossa takaisin kokoonpanoon. VIlle Heinolalla on selvä tavoite.
- Tottakai tavoite on napata pelipaikka. Sen eteen paiskitaan kovasta hommia, Heinola päättää.
Lukko on saamassa tukea katsomosta sillä kannattajaryhmä Raumam Boja ja Lukkofanit ry ovat tekemässä reissua peliin. Vielä ehtii mukaan ilmoittautumaan (RB) ja Lukkofanit.
Sport - Lukko perjantaina 28.9. klo 18.30.