Rauman Lukko ja maalivahti Oskari Setänen ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen. Tulevana lauantaina 24 vuotta täyttävä Setänen edustaa raumalaisseuraa näin ollen ainakin kevääseen 2020 asti.
Lukon päävalmentaja Pekka Virta on mielissään saadessaan joukkueeseensa paluumuuttajan.
- Oskari on edelleen nuori pelaaja, joka sopii meidän tulevaisuuden ajatuksiimme. Hän muodostaa yhdessä Lassi Lehtisen kanssa hyvän ja nuoren maalivahtikaksikon. Oskari on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan voittavassa joukkueessa. Jos meillä on tietylle pelipaikalla kaksi yhtä vahvaa vaihtoehtoa, niin siinä tapauksessa nämä Lukon junioripolun läpikäyneet pelaajat ovat etusijalla, Virta sanoo.
Myös Setäsen positiivisella persoonalla on merkitystä.
- Hän on pidetty pelaaja, josta olen kuullut pelkästään hyvää. Tämä meidän päivittäinen elämämme ei kuitenkaan ole ainoastaan vain jääkiekon pelaamista, joten myös pelaajan persoonalla on iso painoarvo. Hänen olemuksensa ja kaikki tekemisensä lähtevät iloisuudesta ja kovasta harjoittelumoraalista. Ne ovat tärkeitä asioita joukkueen sisällä.
Viimeiset kolme kautta TPS:n maalilla torjunut Panelian Raikkaan kasvatti palaa tuttuun Lukko-paitaan odottavaisin mielin.
- Todella innostuneet fiilikset päästä pukemaan jälleen Lukon paita päälle. Vaikka seura on tuttu, niin onhan siellä paljon uutta juttua. Lukolla on varmasti vahva halu ja tavoite nousta taas yhdeksi niistä seuroista, jotka kuuluvat vakituisesti pudotuspeleihin, Setänen kertoo.
- Henkilökohtaisesti tavoitteena on ottaa se seuraava askel uralla. Se ei vielä riitä, että olen onnistunut vakiinnuttamaan paikkani Liigassa, vaan nyt tähdätään sinne kärkeen. Tavoitteet on kovat, mutta uskon, että Lukko on minulle se paras paikka kehittyä.
Liiga-debyyttinsä Lukon maalilla kaudella 2013-14 tehnyt 184-senttinen ja 80-kiloinen maalivahti on pelannut urallaan yhteensä 114 runkosarjaottelua ja 14 pudotuspeliottelua. Lukon ja TPS:n lisäksi Setänen on pelannut Liigassa lainalla Porin Ässien maalilla.
- Matkalta on varmasti tarttunut paljon hyviä juttuja, jotka ovat kasvattaneet minua pelaajana ja ihmisenä. Kokemuksen kautta yksi isoimmista asioista on kehitys henkisellä puolella. Aika TPS:ssä opetti paljon.
- Alku Turussa ei omalta osaltani mennyt täysin nappiin, mutta sain taisteltua itseni pelaavaksi maalivahdiksi. Pääsin olemaan mukana taistelemassa Liigan runkosarjan kärkipaikoista ja vaikka sitä menestystä ei pudotuspeleissä tullut, niin se opetti paljon voittamisen kulttuurista. Myös pudotuspelikokemuksella on oma arvonsa, tiedän mitä se maailma on ja mitä vaatii päästä sinne huipun ytimeen.
Setänen oli mukana voittamassa Lukolle A-nuorten SM-pronssia keväällä 2013. Lisäksi palkintokaapista löytyy keväällä 2014 Mikkelin Jukureille voitettu Mestis-hopea. Hän on pelannut urallaan viisi nuorten ja 11 poikien maaottelua.
Viikko takaperin pronssiottelussa kautensa päättänyt Setänen liittyy mukaan Lukon harjoituksiin toukokuun puolivälin jälkeen.
- Pukukopissa on edelleen muutamia tuttuja jätkiä. Esimerkiksi Fribergin Jeren ja Seväsen Ronin kanssa olemme pelanneet yhdessä jo junnuajoista. Liedeksen Heikki on tuttu kaveriporukoista. Ja totta kai se kokeneempi osasto joka jo viimeksi oli samaan aikaan Raumalla eli Vahalahden Ville, Niskalan Janne, Keräsen Janne ja kumppanit.
- Kaiken kaikkiaan porukka on kuitenkin muuttunut paljon ja paljon on uusia kasvoja, mutta sehän tässä onkin aina hienoa, että pääsee tutustumaan uusiin jätkiin.
Katso Oskari Setäsen uratilastot Eliteprospects.comissa tästä.