Rauman Lukon päävalmentaja Pekka Virta saavutti perjantain kierroksella upean ottelumäärän Liigassa. Virta sai täyteen 600 ottelua Liigassa, kun Lukko voitti kotonaan KalPan maalein 4-0.
48-vuotias Pekka Virta valmentaa jo 12. kauttaan Liigassa päävalmentajana. Viime kaudella hän johdatti Lukon perjantaisen vastustajan KalPan huippumenestykseen, kun kuopiolaiset selvittivät tiensä Liigan finaaleihin ja historian toiseen hopeamitaliinsa. Pekka Virta palkittiin kauden päätteeksi parhaan valmentajan Kalevi Numminen –palkinnolla.
Toukokuussa 2017 Virta solmi Lukon kanssa 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen. Lukko on aloittanut kautensa Virran alaisuudessa vahvasti, kun kuudesta ottelusta on tullut viisi voittoa varsinaisella peliajalla ja yksi jatkoajalla tullut voitto.
Liigassa Pekka Virta debytoi KalPan päävalmentajana syyskuussa 2006 ja toimi tehtävässä aina kevääseen 2011. Vuonna 2009 hän luotsasi kuopiolaiset SM-pronssille. Vuosina 2011-12 Virta valmensi TPS:ää. Ura jatkui Ässissä kaudella 2013-14, mutta Virta siirtyi jo seuraavaksi kaudeksi takaisin KalPaan.
Aktiivivalmentajien ottelutilastossa Virta on kakkosena Tapparan Jukka Rautakorven jälkeen. 600 ottelun rajan Virta saavutti vasta neljäntenä päävalmentajana kautta aikojen.