Rauman Lukko on valinnut kapteenistonsa alkavalle Liiga-kaudelle 2018-19.
Sinikeltaisten kapteenina jo kahden kauden ajan toiminut seuran oma kasvatti Janne Niskala kantaa rinnassaan kapteenin C-kirjainta myös alkavalla sesongilla. Varakapteeneina toimivat jo neljättä kautta A-kirjainta rinnassaan kantava Toni Koivisto, viime kauden lopulla kapteenia tuurannut Arttu Ilomäki ja Lukkoon täksi kaudeksi liittynyt Tapio Laakso.
Laakso on toiminut lähes koko aikuisuransa edustamiensa joukkueiden kapteenistoissa. Hänet on valittu mukaan KalPan, TPS:n ja Ilveksen kapteenistoihin viimeisellä kahdeksalla kaudella.