Rauman Lukko ja Simo-Pekka Riikola ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Nyt tehty sopimus pitää 26-vuotiaan puolustajan raumalaisseurassa kevääseen 2020 asti.
- Tähän kauteen lähdettäessä Riikolalla oli allaan viime kaudelta vaikea loukkaantuminen, mutta hän on tehnyt määrätietoisesti töitä ja homma on mennyt koko ajan oikealla tavalla eteenpäin. Meillä on vahva usko siihen, ettemme ole vielä edes nähneet sitä hänen parasta peliään johon hän pystyy, vaan kehitysaskeleita on vielä edessä, Lukon päävalmentaja Pekka Virta sanoo.
- Jatkaminen Riikolan kanssa oli meille helppo valinta, sillä hän on tuttu pelaaja ja rightin puolustaja, mikä omalta osaltaan tarjoaa meille mahdollisuuksia luoda erilaisia variaatiota puolustuksen kokoonpanossa.
Riikola siirtyi Raumalle kaudeksi 2016-17. Urallaan tähän mennessä yhteensä 270 Liiga-ottelua pelannut 186-senttinen ja 90-kiloinen puolustaja on edustanut Lukkoa nyt 65 ottelussa ja viimeistellyt niissä tehopisteet 1+7=8.
- Hienoa jatkaa tutussa ympäristössä ja hyvässä organisaatiossa. Näen, että omassa tekemisessäni suunta on oikea ja tällä kaudella olen saanut hyvin vastuuta. Olen kehittynyt Raumalla myös kaukalon ulkopuolella, sillä fysiikassa on menty eteenpäin ja yleisestikin olen oppinut elämään paremmin sellaista urheilijan elämää. Se kaikki helpottaa omaa päivittäistä tekemistä.
Vaikea loukkaantuminen motivoi puolustajaa tekemään kahta kovemmin töitä.
- Viime kaudella päätin, että kun loukkaantuminen on selätetty, niin laitan itseni niin hyvään kuntoon kuin mahdollista ja pelaan niin hyvin, että saisin jatkaa täällä. Tällä kaudella on ollut hyviä ja huonoja jaksoja, tasaisuutta haetaan vielä, mutta pääsääntöisesti olen tyytyväinen omaan pelaamiseeni.
Katso Simo-Pekka Riikolan uratilastot Eliteprospects.comissa tästä.
Sinikeltaiset pelaavat jo pudotuspelejä - kaikki tuki on tarpeen!
Kuluvan kauden runkosarjaa on Lukon osalta pelaamatta vielä seitsemän ottelua. Jo pelatuissa 53 ottelussa saalistetut 82 pistettä oikeuttavat tällä hetkellä Liigan sarjataulukon 7.sijaan. Sijoilla 6-10 olevat joukkueet mahtuvat kaikki yhdeksän pisteen sisään, joten kaikki on vielä auki.
- Meillä on tietyllä tapaa pudotuspelit jo alkaneet. Nyt taistellaan kaikin voimin siitä suorasta puolivälieräpaikasta. Keskikastissa on todella tiukkaa ja siellä on neljä muutakin joukkuetta, jotka kaikki tavoittelevat sitä samaa, Riikola muistuttaa.
- Mitään ei ole tarjolla ilmaiseksi, nyt laitetaan joka ilta kaikki likoon ja ollaan valmiina sitten, kun pudotuspelit alkavat. Yleisön tuki tässä taistelussa on todella tärkeää.
Seuraava taistelu käynnistyy perjantaina 16.2. klo 18.30, kun Kivikylän Areenalle saapuu vieraaksi JYP.
Osta liput tästä.